Rotumääritelmä/ Sphynx Standard Fifè
 Sfinx on luonnollisena mutaationa syntynyt rotu. Se sai alkunsa Torontossa, Kanadassa maatiaiskissan pentueesta. Ensimmäinen Sfinx kissa tuli Suomeen vuonna 2000 USA:sta.
Sfinx on hyvin sosiaalinen, vilkas ja leikkisä karvaton kissarotu. Sfinx kissa on myös hyvin utelias ja älykäs. Se haluaa mielellään osallistua kaikkiin perheen askareisiin. Sfinx on mielellään kanssasi katsomassa TV:tä, saunomassa ja arvioimassa ruuanlaittotaitojasi. Sfinx- kissa nukkuu mielellään vierelläsi ja jakaa kanssasi niin surut kuin ilotkin. Sfinx kissa pitää hellyydestä ja viihtyy usein sylissä, olkapäällä ja pitää myös silittämisestä. Sfinx- kissa kaipaa toisen lajikumppanin seuraa, mutta tulee hyvin toimeen myös muiden eläimien kanssa mikäli toinen osapuoli on suvaitsevainen. Se on myös hyvin lapsirakas kissarotu.

Viileällä ilmalla tai matkustaessa kannattaa kissa kääriä lämpöiseen vilttiin tai pukea päälle t-paita/ villapaita. Sfinx kissa nauttii myös mm. lämpötyynyn/ lämpöpeiton lämmöstä. Myös lämmin sauna saattaa olla sfinx kissan lempipaikka. Mikäli sinä pärjäät kotona T-paidassa niin silloin myös kissalla on hyvä olla. Sfinx kissa on uskomattoman ihana rotu, joka valloittaa nopeasti omistajansa sydämen, antautuen samalla luotettavaksi ystäväksi.

Sfinx kissalla saattaa karvattomuuden aste vaihdella mm. vuodenaikojen mukaan. Iho saattaa näyttää karvattomalta, mutta siinä voi olla ohutta ja hentoa karvaa. Joissain kohdissa sfinx kissalla voi olla pidempiä karvoja kuten kuono- osassa, korvien välissä ja jaloissa. Sfinx kissaa ei tarvitse rasvata erikseen vaan iho voi hyvin hyvällä ruokavaliolla, pesuilla ja hyvällä kokonaisvaltaisella hoidolla. Sfinx kissalla ei ole karvoja korvien sisäpinnassa (lukuunottamatta joitain mahdollisia hajakarvoja), joten ne tarvitsevat myös säännöllistä puhdistusta. Myös kissan silmiä tulee puhdistaa tarvittaessa kevyesti silmävedellä, koska niitä ei ole ripset ja karvat suojaamassa. Sfinx kissalla voi olla muutamia viiksiä, mutta muille roduille tyypillisiä pitkiä viiksiä niille ei kehity.

Allergiselle ihmiselle sfinx kissa ei sovi välttämättä muita kissa rotuja paremmin, sillä jokaisella ihmisellä on yksilöllinen allergia taipumus. Allerginen ihminen saattaa kuitenkin tulla sfinx kissan kanssa paremmin toimeen, sillä sfinx kissaa pestään kissoille tarkoitetulla korkealaatuisella shampoolla noin 2-4krt/kk. Liian useasti sfinx kissaa ei tule pestä jottei kissan iho kuivu liikaa  Yleensä allergiaa aiheuttaa kuitenkin mm. kissan sylki ja hilse. 

Kissan ravinto tulee olla korkealaatuista ja sitä tulisi olla riittävästi tarjolla. Kissalla tulee olla aina myös raikasta vettä tarjolla. Sfinx kissalla on muita kissarotuja korkeampi aineenvaihdunta, joten kissalle tulisi tarjota useampia aterioita päivässä. Myös hiekkalaatikon tulee olla hyvin hoidettu myös sen korkean käyttöasteen vuoksi.


 Sphynx breed has become from the natural mutation. The first sphynx cat has birth in Toronto, Canada. The first sphynx cat came to the Finland in year 2000 from USA. 
Sphynx cat has very social, playful and people loving personality. Sphynx cat is also very curious, lively and intelligent. Sphynx cat loves to spend every second with you watching TV, having sauna and watching you to make some food.  It sleeps with you and want to share the sad and wonderfull things in life with you to be your loyal friend. Sphynx loves to play and live with another cat, but it can also get along with other animals. And it likes children as well.
Sphynx should be washed twice a month or more. And it loves to spend some time in warm place with warm plankets or warm pillow. It eats very much good food because it has high body temperature. Sfinx breed is absolutely wonderful and it could be the best friend of your life.

Tervetuloa! Welcome!
FIN* BeautySphynx Cattery
Canadian Sphynx
Urokset/ Kings
Naaraat/ Queens
Pennut/ Kittens
Kuvagalleria/ Fotos
Blogi
Yhteystiedot
FIN*BeautySphynx